tiistai 31. joulukuuta 2013

maanantai 23. joulukuuta 2013

kuuma kaakao


Ostin jokin aika sitten tikkarimuotteja ja olikin nyt pakko kokeilla kaakaotikkareita.

Sulatin tummaa suklaata tilkan kermaa kanssa ja laitoin muottiin. Päälle lisäsin murskattua piparminttukarkkia ja laitoin jääkaappiin kovettumaan.

Valmiit kaakaotikkarit lisätään kuumaan maitoon ja kaakao on valmis nautittavaksi!
Hauskaa ja helppoa.


perjantai 20. joulukuuta 2013

joulukori

Jämäkuteista on näin joulun alla syntynyt pieniä koreja ja patalappuja.
Vaaleanpunaiseen kahvalliseen lahjakoriin eksyi patalapun lisäksi keksipurkki muffinssimagneetteineen, herkkukaakaopurkit, teippituikkuja sekä tikut.


Herkkukaakao on kasattu keksipurkin tapaan pieneen lasipurkkiin. Kerroksissa on kaakaojauhetta, Pätkis-paloja ja tummaa suklaata rouhittuna. Lisää vain kuuma vesi tai maito ja nauti. Nams.

Virkatun korin ohje täältä

torstai 19. joulukuuta 2013

keksit purkissa

Viime jouluna sain purkin, jossa oli taivaallisen hyvien keksien ainekset.

Idea ja toteutus näissä on äärimmäisen yksinkertainen ja helppo. Ohjetta voi muutella oman tai kaverin maun mukaan. Allaolevaa ohjetta muuntelin mm. Pätkis-rouheella ja Ranskan pastilleilla pähkinäallergiselle sopivaksi. Ohjeen ainekset on kasattu kerroksittain noin 0,5 l lasipurkkiin.


Pikkuleipä ainekset

Purkin sisältö:

½ tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
¾ dl neljän viljan hiutaileita
½ dl sokeria
ripaus himalajan suolaa
½ dl mantelirouhetta
kuivattuja karpaloita
valkosuklaata muruina

Lisää:

100 g sulaa voita
1 muna kevyesti vatkattuna


Kaada purkin sisältö kuhoon.
Lisää joukkoon muna ja sula voi.
Sekoita tasaiseksi.
Pyörittele pieniksi palleroiksi,
litistä vähän.

Paista 200 asteessa n. 8 min.

joulun juhlaa




Eilen koristelimme Pepin kanssa olohuoneeseen kuusen.

Tämän elämäni ensimmäisen oman joulukuusen sain Karilta neljä vuotta sitten joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Koska tuolloin Kari sai valita makuuhuoneeseemme verhot, sain minä kuusen kaikkinen koristeineen. Koko komeudelle taisi tulla hintaa 20 euroa, ja viha-rakkausverhot ovat kolmannessa yhteisessä kodissamme edelleen ikkunassa, työhuoneen puolella tosin.

Illalla kävimme Pepin ensimmäisissä joulujuhlissa ja juhlat jatkuivat vielä kotonakin. Taustalla soi uusi Asa ja juhla-ateria katettiin olohuoneen pöydälle. Arvoisa juhlavieras, kissamme Tilli, sai eteensä ihania herkkuja.

- Juhlaa voi olla jokapäivä. Ihan vaan kotonakin, sanoi Peppi ja pyörähteli uudessa raitamekossaan.
Viisaita sanoja, äiti ajatteli mielessään.

tiistai 10. joulukuuta 2013

valoja


Talvi on ihanaa aikaa, kun voi aamusta asti polttaa kynttilöitä ja tunnelmavaloja. Eilen sain äidiltä kahdet sisävalot. Toiset laitoin lasipurkkiin joulupallojen kanssa ja toiset tyttöjen huoneen koristeikkunaan.


Adventtikynttilät saivat seurakseen tähtipojan, joka on koristanut lapsuuteni joulua.


Iittalan Lanternit on ihania, sillä niiden ilmettä voi muuttaa vuodenaikojen mukaan erilaisilla somisteilla. Enkelikoristeen sain eräältä perheeltä opiskeluaikoina, puiset pallot ovat Iittalan.



jääkaappitetris


Viimevuonna pelihifistelijän joulupakettiin askartelin tetriksen, jota voi pelailla vaikka perunoita keittäessä. Tänä vuonna hamahumussa syntyi jälleen jääkaappitetris eteenpäin annettavaksi.

Helppoa ja hauskaa. Silitettyjen hamahelmien taakse on liimattu kuumaliimalla magneettipalat.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

piparidisko


No vähänkö tuli ihania dinoja, enkeleitä, kuusia ja hevosia tontun tuomilla muoteilla! Ja mitä sitten että kuorrutteet ja koristerakeet levisi pitkin pöytiä ja paitoja.

2 / 4


Ompelin pari vuotta sitten joulusukat perheellemme. Tänä vuonna aplikoin niihin (elämäni ehkä ensimmäisen kerran) nimikirjaimet. Punaraidallisen sydämen sain viime jouluna eräältä perheeltä. Pyykkipojat maalasin liitutaulumaalilla.

 
 

1. adventtina joulusukissa oli käsirasvaa ja kynsitarroja. 2. sunnuntaina tonttu oli jättänyt jokaiselle oman piparimuotin. Jos vaikka leipoisimme yhdessä!

tiistai 3. joulukuuta 2013

1 / 4


- Odotan kovasti joulua, Peppi kertoi auton takapenkiltä.
- Mikä joulussa on mielestäsi mukavinta? kysyin ja odotin jännityksellä vastausta lahjoista tai joulupukista.
- No lumi, tämä kolmevuotias vastasi.
Sydämeni oli pakahtua ylpeydestä. Ja illalla satoi lunta sen verran, että maa oli  vielä aamulla valkoinen.